Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.01.2012 - 12:22

Vuosi 2012 on alkanut lumisissa merkeissä: lumikola on saanut liikuntaa riittävästi . Ja kolaajalla on ollut aikaa sitä työnnellä, kun viimeinen pätkä sapattivapaata on alkanut. Tuntuu kuin alkuvuosi olisi mennyt menneitä pähkäillessä: viime alkuvuoden kaaosta ja surua, loppuvuoden leikkauksia ja toipumisia. Ilon pilkahduksiakin toki sain Mellin ja Pluton pentueen muodossa. Rankka vuosi kaikenkaikkiaan, mutta toivotaan, että tuleva vuosi olisi onnekkaampi .

Pikkupentusia on syntynyt  kennel Multakirsuun Taralle ja Ricolle, Ikaalisiin Marikan hoteisiin Lillille ja Plutolle sekä kennel Turbotassuun Lispelle ja Plutolle. Emät ja pennut sekä omistajat voivat hyvin ja pennut ovat likipitäen kaikki löytäneet jo kodinkin. Hienoa . Viime viikonloppuna leivottiin Pimusta (Ansometsän Ametist) AVA eli agilityvalio Pasi Kososen ohjaamana. Saavutuksen tekee vielä hienommaksi se, että Pimu on läpikäynyt vaikean sairauden ja toipunut siitä sinnikkään isäntäväensä tuella .

Ansi sai toisen LUVA-nollansa Lempäälässä 8.1. Enää siis yhtä aginollaa vailla nousu kakkosiin. Nyt treenataan ahkerasti tulevia kisoja varten. Toivotaan vaan ettei juoksu yllätä ihan pian... Suvi on alkanut treenata Tessun kanssa ja toivottavasti yhteinen sävel löytyy kolmosluokan koitoksiin!

Ansometsän Orvokki "Orvokki" kävi Hanskin kanssa Turussa Winter Showssa. Tuomarina oli ruotsalainen Kurt Nilsson. Arvostelu: Ikäisekseen hyvä koira ja ilmeeltään hyvä. Riittävä kaula, hyvä mittasuhteet, tiivis runko, hienot kulmaukset, riittävät liikkeet. Voisi mielellään olla enemmän massaa. EH =" Ei huono"  .

Lulu (Ansometsän Lumikukka) kävi hieronnassa Eevalla emäntänsä Liisin kanssa. Liisin mukaan hieronta tuotti tuloksia: seuraavana päivänä Lulu vaikutti isommalta kuin aiemmin :

Heinin ja Juhan koira Rambo on ollut meillä hoidossa. Se leikkii innoissaan Jykin kanssa ja tulee toistaiseksi mukavasti toimeen myös muun lauman kanssa.

Rambo vauhdissa

Rambo, Tessu-vaari ja Jykki

 

Sari Rantanen kirjoitti 25.01.2012 - 22:08
Onnea valionarvosta! Tsemppiä Ansille kisoihin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Jackrussellinterrierien kanssa elämä ei ole pitkästyttävää. Eli kertomuksia Ansometsän russeleiden elämästä ja harrastuksista, kirjurina emäntänsä Leena

 

Ansometsän kävijöitä
Vierailija